Eipä ole ennen käynyt näin, sain rakkulan peukalonpäähän! Neuloin illalla Mystic watersia tuntikausia (punastushymiö), en vaan pystynyt lopettamaan kunnes silmät ei meinanneet pysyä auki.
Osan aikaa yritin epätoivoisesti korjata virhettä, mutta täytyi todeta, ettei taidot riitä korjaamaan monta riviä sitten tehtyjä  mokia pitsineuleessa.
Aamulla sitten ihmettelin miksi vasen peukalonpää on kipeä, ja tadaa, vesirakkulahan siinä oli!


1063076.jpg

Nyt ole istunut koneella, uppoutuneena Ravelryyn. Kuluneen vuoden aikaansaannosia on nyt arkistoitu, esiinnyn  siellä mielikuvituksettomasti omalla etunimelläni.
Ravelry vaikuttaa fiksulta ideapankilta, aika vaan kuluu sielläkin kuin siivillä.

Esittelen tässäkin laukun, kun neuleosuus on valmis. Vuori on työn alla..
Lankana on Mambo, malli Garnstudiolta. Onkohan ensimmäinen neulomani laukku? Tuohon pitäisi keksiä yhteensopiva hattu, pipo olisi helppo, mutta kun pääni ei ole oikein pipoyhteensopiva.

1063037.jpg

Törmäsin toiseen vuodenvaihteessa alkavaan knit-alongiin, uskaltauduin ilmoittautumaan mukaan vaikka en saksankielestä osaa kuin alkeita. Kalastajan vaimo vai?